keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Pullistelua ja Pyllynpyöritystä

Moikka!!

Tää viikko alkoi  jännittävissä merkeissä kun saatiin tietää InBody mittausten tulokset. Ja aivan älyttömän upeita tuloksia meillä kaikilla! Vaikka meillä on ollut tää huipputiimi meidän takana, on jokainen meistä itse oman persauksensa raahannut salille uudestaan ja uudestaan..Tai onko se niinkään raahaamista ollut, aika mielellään jengi on näyttänyt treenaavansa :)
Tiistaina mulla oli treenipäivä ja saavuin salille kahdeksan maissa. Koko päivän olin ollut aika väsynyt, ja venytin salille lähtöä aika pitkään. Kuitenkin juoksu lähti rullaamaan kivasti ja juoksinkin vähän normaalia vauhdikkaammin koko 20min. Ekat liikkeet mulla on ne askelkyykyt steppilaudalle 5kg painoa nostaen. Jalat tuntui olevan jotenkin ihan tukkeessa ja voimattomat, mutta sain kaikki tehtyä. Sama "tukkoisuuden" ja jonkinlaisen voimattomuuden tunne seurasi läpi treenin, vaikka sain kaikki tehtyä täysillä. Jopa ne avustetut leuanvedot.
Carita oli yhtäaikaa salilla ja nappasi pari kuvaa mun pullisteluista. Kerroin et minusta on tullut tavan pullistelija kotona peilin edessä :D Like this:



No ei siellä paljon näy, mut aikasempaan verrattuna! Et jos herneistä puhutaan.. 
Sit mul on tosi rankka liike tällänen vipunosto, jonka aloitin 3x15 eka 2kg ja viiminen sarja 1kg "mikofoneilla". Nyt teen ne kaikki niillä 2kg painoilla, enkä oo vielä uskaltanut ottaa isompia, koska se on tosi rankka liike:


Auauauauauauuu kädet irtoo!!!

Oon myös huomannut että mulle on tullut ponnistusirvistys, kun viimeisiä liikkeitä pusaan varsinkin käsillä, nousee mun ylähuuli niinku Elviksellä! Hahhaaaa, näyttää todella typerältä :D Täytyy pyytää joku ikuistamaan se joskus!

No, tähän päivään. Mira oli järkänny meille vielä yhdet kimppatreenit ja tiedettiinkin jo että päästään kokeilee saunajoogaa. Yks ässä sillä oli kuitenkin vielä hihassa, kun mentiinkin eka laiturille vetäsee Sh'Bamit eli rankkaa bootyn sheikkausta ja hetkunketkuttelua! Oli tosi hauskaa! Tanssiminen on IHANAA!!! Dance like nobody's watching!

Jarkka päätti tanssimisen sijaan pitää seinän pystyssä :)
Sieltä siirryttiinkin Luxorin saunan lämpöön. Oli mulle ihan uusi kokemus, mutta kropan jäykkyysasteesta päätellen tervetullut vaihtoehto salirimpuilun ja juoksun ohelle. Ihanan rauhallinen tunnelma, hiki virtasi kuin hanasta laskemalla! 

Hikiset Haastelaiset :)

Lopuksi vielä poseerattiin yhdessä, mut jotenkin tuntuu ettei kuitenkaan viimeistä kertaa.. :)

HYVÄ ME!!!SuperMuijat ja SuperÄijät!
Tietty piti muutama jäkyttävä selfie napata ja sit opetettiin Päivillekin miten se otetaan:




Päivillä paras ope ;) hihhii!
Oli kiva treeni, teki hyvää päästä vähän "tuulettumaan" vietettyäni koko päivän sisällä hoivaten pientä kuumepotilasta :( 

Huuman synttärit kolkuttelee jo ovella...vähän jo jännittää!! Ihanaa päästä ammattilaisen käsiin kaunistautumaan ja sen jälkeen juhlitaan näitä huikeita tuloksia, ansaitusti!!!

Jos et vielä ole äänestänyt, se onnistuu täällä: Äänestä kuntoiluhaasteen voittajaa!

Nyt unille, jos pieni potilas suo <3 Kauniita unia!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti