perjantai 31. tammikuuta 2014

Rahkaa, rasvanpolttoa ja rentoutumista..

Elämäni aktiivisin viikko alkaa kääntyä loppua kohti. Olo on hyvä, lihakset vielä hieman hellänä, mutta valmiina uuteen treeniin, joten huomenna aamulla suuntaan Huumaan :)
Tänään treffasin siis ravintoneuvojamme Tean. Vähän jännitti "tuomio" ruokapäiväkirjasta, mutta turhaan. Osittain jo tiesinkin mistä pitää karsia..Aika moni meistä tietää ainakin suuri piirtein kuinka kuuluisi syödä oikein, lautasmallin mukaan. Siitä on vaan niiiiiiin helppo lipsua..mitä nyt yksi pulla, yks karkki(pussi) sinne tänne, no jos nyt tämän kerran ihan pieni palanen...Itse olen jonkisortin tunnesyöppö. On iloa tai surua, pimeä syksy, "se aika kuukaudesta", you name it. Aina on hyvä syy syödä. Ainakin herkkuja. Mulle on oikeasti ollut saavutus olla syömättä herkkuja viimiset 6 päivää!  Siinä on opettelua. Kävellä karkkihyllyn ohi pysähtymättä.
Niin. Aina on hyvä syy syödä: nälkä. Ja jos ihan oikein syö, ei se nälkä ehdi tulla hallitsemattomaksi, jolloin annoskoko pysyy hallinnassa ja nälkä lähtee silti. Tätä minä nyt harjoittelen. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Yksikään kun ei jää väliin, olen kylläinen koko päivän:aamulla puuroa, lounas ja päivällinen: lihaa, kanaa, kalaa, täysjyväriisiä tai -pastaa ja kasviksia, väli-ja iltapala rahkaa,marjoja, mehukeittoa. n.1700-1800kcal/pv.  Hain kauppareissulla täydennystä rahka-ja mehukeittovarantoihin ja ostin keittiö vaa'an ja smoothiekoneen <3 Kookosöljyä aamupalalle ja D-vitamiinia kaveriksi. Tästä se lähtee, hillitty ja hallittu syöminen!



Harvinaisen ruma kuva :D Mutta osviittaa tämän päivän hankinnoista.
(Olisi pitänyt ottaa kuva taivaallisesta smoothiesta jonka nautin iltapalaksi)

Tean tapaamisesta suuntasin suoraan Hypoxin ihmeelliseen maailmaan. Pauliina aina kertoo tarinoita kuinka joku on jopa nukahtanut "kuplakoneessa" ja kuinka ihmiset vajoavat siinä rentoutuessaan horrokseen. Mulle se oli myös hektisen päivän ensimmäinen hetki kun sain maata ihan paikallaan, kuplien kiusatessa rasvasoluja. Ainoana erona, että minä en osaa olla hiljaa :D  

Hylleriina, eli Hypoxi-Balleriina. Oli ihan pakko.
Vaikka tähän tarkoitukseen se oikeasti on. Kapseli kiinni ja paineessa polkemista 30min.


Hypoxin jälkeen kävin kaupassa kupla otsassa, sillä tämä saa todella aineenvaihdunnan liikkeelle!!Ja HIKI virtasi. Huh. Oli vauhdikas kauppareissu, äkkiä kotiin suihkuun.
Törmäsin aikasemmin Huumalla PT Villeen joka antoi venyttelyohjeet mukaani. Kroppa on ollut koetuksella tämän viikona ja täytyy myöntää että ei ole oikein tullut venyteltyä. Nyt kuitenkin päätin sen tehdä ja se tuntui taivaalliselta!Tulee ehdottomasti joka iltainen rutiini että saadaan vähän lisää liikkuvuutta tähän rautakankeen!

KYLLÄ. Tässä venytellään eikä vain lueta ohjetta vaikka siltä ehkä näyttääkin!
Ja KYLLÄ tukassani on hieno valkoinen lanka, ollut varmaan KOKO päivän eikä
kukaan viitsinyt mainita asiasta.. :D

Huomenna siis salitreeniä. Oletettavasti luvassa ainakin holtitonta jumppapallolla taiteilua :D 
Mukavaa viikonloppua <3 !!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti