Tulipas pitkä tauko kirjoitteluun (entiseen verrattuna). Oon ollut jotenkin tosi väsynyt ja en osaa sanoa, onko se Haasteen jälkimaininkeja vai syönkö miä liian vähän. Iltaisin olen "tipahtanut" sohvalle kesken telkkarin katsomisen ja ajatuskin siitä että pitäis näpytellä jotain edes suurin piirtein järkevää blogiin, on ollut ylivoimaista.
Kävin viime viikolla perjantaina salilla rakkaan ystäväni kanssa ja viikonloppu me oltiinkin reissussa. Sunnuntaina vietin pääosin koko päivän tallilla, kun mun tyttärenikin on nyt aloittanut alkeistunnit Hepolassa <3 Mun oma ratsastustunti on aina 15.30. Nyt kun kevät kolkuttelee tosissaan ovella, tiesin että ratsastuskenttä on vihdoin sulanut. Ja se tiesi vain yhtä asiaa: laukkaharjoituksia. Mulla on ollut jonkin sortin laukkafobia, ihan vaan siksi etten oo koskaan siinä onnistunut kunnolla ja kerran pudonnt sen seurauksena hevosen selästä. Tai itse asiassa EN pudonnut, jäin vain roikkumaan siihen kylkeen..Mutta meilläpäs onkin Hepolassa maailman paras ratsastuksen ope Tiina Raita, joka luo uskoa ja luottamusta siihen että kaikki onnistuu ennemmin tai myöhemmin. Ja yritetään niin kauan että edes jonkin tasoinen onnistuminen tapahtuu. Ja kuulkaas, miäpä laukkasin!!!! Se oli niiiiin superupeanhieno hetki että sit miä purskahdin itkuun! Nauroin ja itkin. Koska miä onnistuin ja minuu oli pelottanut niiiiin paljon. Ja se oli niin siistii!!!JESSS! Ja kyllä tuntui selässä ja muutenkin keskivartalossa
Ratsuna mulla oli Toro, ekaa kertaa <3 (kuva lainattu Hepolan FB-sivulta) |
Maanantaina kävin taas Annan kans lenkillä ja sanoin et juostaan joku nopsa vitonen kun päästiin vasta niin myöhään liikkeelle. No, nopsa vitonen oli lopulta 7,25km ajassa 43,39min. Ihan hyvä vauhti. Miähän en oo koskaan juossu "kelloa vastaan" ja mulle tollanen n.10km/h on ihan hyvä tahti.
Samat hillonuijat! |
Pääsiäsienä päätettiin lähteä Munahölkkään :D Munapirtissä 10km, teeman mukaan tiätty!
Ti ja tänään mulla piti olla Fustraa mutta ne peruuntui PT:n sairastumisen vuoksi joten tänään menen illemmalla salille rimpuilemaan. Eilen pidin totaalisen lepopäivän, vaikka eipä tää mun arkeni kahden lapsen äitinä ainakaan mitään makoilua oo. Mut kyllä osaan nauttia päivistä ja illoista, kun ei oo pakko tehdä yhtään mitään. Sitä paremmin myös treeni maistuu seuraavana päivänä :)
Niin, tuosta syömisestä piti vielä. Että oon nyt syönyt molemmilla aterioilla hiilaria, kun aiemmin se jätettiin pois päivälliseltä. Katon nyt vaikuttaako se mun vireystilaan. Vaakakin näyttää koko ajan pienempää lukemaa, enkä koe kuitenkaan tarvetta enää varsinaisesti pudottaa painoa. No, kokeilemalla se kultainen keskitie löytynee :)
No, palailen myöhemmin treeniuutisten kera! Nyt moikka ja pihalle siitä nauttimaan auringosta!!!
Mulle on kans käyny tollai että jäi hevosen kylkeen roikkumaan, ku se lähti laukkaamaan! Tosi hyvää vauhtia juoksit! Mä pääsin vihdoin kanssa juoksemaan kympin n. Kuukauden tauon jälkeen. Kohtahan alkaakin sitten jo 17 km lenkit, mutta kolme 14 kilsan lenkkiä jäi välistä ku olin kipee. No, onneks niitäkin tuli jo ennen sitä juostua :) hyviä treenejä sinne :)
VastaaPoistaMillanen harjoitusohjelma sul on puolikkaalle? Mun pitäs ja tehdä pitempiä jo.Mun pisin lenkki ikinä on tähän mennessä vasta 14km.. :/
PoistaMulla on my.asics.fi. Sillä treenasin myös syksyllä. Mulla on tossa pisimmät sen 17 km. Viimeks juoksin vaan yhden kerran sen ku olin kipeenä ja sit noita 14 km lenkkejä.
PoistaJa siis lenkkejä 3x viikossa. Pituudet ja nopeudet vaihtelee :)
PoistaKiva kuulla susta :) Ois kiva osua joskus samaan aikaan salille!
VastaaPoistaNo niin olis! Yleensä käyn iltamyöhäsellä tai viikonloppu aamuina. <3
Poista