lauantai 8. maaliskuuta 2014

Tuli vaan mieleen..

Moi!

Ja oikein hyvää Naistenpäivää kaikille! Mun mies luuhaa Tahkolla äijämeiningeissä, niin ostin itselleni kukkia ja tyttärelle tuli kaveri yökylään. Kivoja pikku juttuja :)


Haasteen loppua kohden mielessä on pyörinyt paljon se, miksi ja milloin sitä on päästänyt itsensä repsahtamaan. Milloin sitä lakkasi välittämästä omasta ulkomuodosta? Milloin karkin ja kaiken "hyvän" syömisestä tuli iso osa elämää. Ja miksi? Tiedän kyllä, että mulla ei varsinaisesti ole ollut paino-ongelmaa, kuitenkin hitaasti mutta varmasti ne kilot oli alkaneet kipuamaan ylöspäin. Ja painoindeksi kiikkui nippanappa enää normaalipainon puolella. Ihan askeleen päässä lievästä ylipainosta. Kaiken lisäksi kaikki se ylimääräinen kertyi mulla keskivartaloon ja vaatetus alkoi olla leggarit+löysä tunika-osastoa. Teltan alla kun voi muka "salaa" levitä.



Oon katellu Jutta ja Superdietit ohjelmaa, ja huomaan että kaikki painonpudottajat miettii samanlaisia juttuja. Ennen projektia, sen aikana ja sen jälkeen. Mun on myös vaikea nähdä peilistä suurta muutosta itsessäni, vaikka kuulen jatkuvasti ympäriltäni hämmästyneitä kommentteja tapahtuneesta muutoksesta. Ja tietysti ne mun vaatteet jotka tuntuvat isoilta. Tätä pitää sulatella tuolla korvien välissä vielä pitkään. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei tuijota itseään koko ajan peilistä ja etsi sieltä virheitä itsestään. En myöskään oo sitä mieltä että pitää olla tietyn painoinen tai kokoinen voidakseen olla onnellinen. Tai ylipäätään upea. Mut jos yhtään tuntuu siltä, ettei viihdy omassa kropassaan ja tuskailee kertyvien kilojen kanssa, niin silloin kannatta tehdä jotain.

On helppoo perustella, ettei oo aikaa liikkua. Ja tiedän että ihan oikeesti joskus sille on mahdotonta löytää aikaa. Mut se, mitä pistät suuhusi, siinä voi tehdä valinnan. Se ei oo ajanpuutteesta kiinni. Ja kuitenkin esimerkiksi painonpudotuksessa suurempi vaikutus on ruokavaliolla kuin liikunnalla. Joka sekin tosi tärkeää, tietenkin. Minä, jos kuka olen ollut taitava keksimään syitä ja tekosyitä miks en voi/jaksa/pääse liikkumaan ja miksi voin syödä kaikkea roskaa. Milloin se johtui raskaudesta, sitten imetyksestä, sitten väsymyksestä, sitten kaamoksesta, sitten onkin joulu ja kaikenmaailman kissanristiäiset ja muut juhlapyhät. Aina on ollut "hyvä" syy herkutella. Kaikkea kivaa juhlistettiin ruualla ja herkuilla.



Tottakai aion jatkossakin herkutella. Mut vaan hallitusti ja hillitysti. Kerran viikossa vaikka karkkipäivä. Mikä sekään ei tarkoita sitä että syödään koko päivä karkkia, aamusta iltaan. Tai sit se on ulkona syömistä tai vaikka baarikeikka kavereiden kans. Mut muuten on terveellinen ruokavalio tullut jäädäkseen, sekä säännöllinen liikunta. Tää ei oo mikään kuuden viikon projekti. Tää jatkukoon lopun elämäni. Aion syödä normaalia kotiruokaa lautasmallilla. Säännöllinen syöminen on ollut kaiken A ja O. Kun nälkä ei pääse yllättämään, ei tule ahmittua liikaa, eikä tule hillittömiä mielitekoja. Loppujen lopuksi kyse on tosi yksinkertaisista jutuista. Kannattaa antaa niille mahdollisuus! On jotain aivan käsittämtöntä, mitä jo kuudessa viikossa voi saada aikaan. Maanantaina on se "tuomiopäivä", jolloin saadaan faktaa mustaa valkoisella, mitä meidän haastelaisten kropissa on tapahtunut. Miä toivon että mun tulokset ja tää mun matka on ollut inspiraationa muillekin elämäntaparemonttiin. Koska se todella kannattaa!!

Että tämmöstä on tänään pyörinyt mielessä.. :)
Huomenna pääsen vihdoin salille, mut voin kertoa että eilinen kotitreeni teki myös tehtävänsä, persaus on ainakin niiiiiin kipeenä! Ja hei, ei siinäkään kauan mennyt, sen kun voi tehdä vaikka telkkaria töllöttäessä :)

NO excuses ;)

Nyt miä lähen nukkuu <3 moikkuli ja huomiseen!

PS.Jos mun kirjotus vaikuttaa yltiöpositiiviselta ja vähän ylioptimistiseltakin, se johtuu vaan siitä, että mun on pakko ottaa se asenne että kyllä tää tulee sujuu multa omineenkin. Vaikka todellisuudessa mun henkilökohtainen haasteni alkaa vasta kun tämä loppuu. Mut jos nyt jo ajattelisin, etten tule pärjäämään, niin siinä varmaan kävisikin. Mitä siis ei tule tapahtumaan ;)   toivottavasti


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti