perjantai 7. maaliskuuta 2014

Hemmottelua ja Hermoromahduksia



Moikka!

Mulle kävi eilen vanhanaikaset, päästyäni illan riennoista kotiin klo 21 maissa, ja saatuani iltapalaa napaan, rojahdin aviomieheni kainaloon ja naps. Unten mailla sekunnissa. Torkuttelin siinä tovin ja raahauduin sitten hampaiden pesun kautta yöunille jo KYMMENELTÄ! Mulla on joka ilta venynyt viimeiset 6 viikkoa aina tonne puolille öin kun oon naputellut blogia, niin eilen sitten väsy vei voiton. No, silloin sitä pitää levätä!
Nukuin siis autuaalliset 9h viime yönä ja olo oli ihan pöllämystynyt aamulla!Nukuin niiiiiin sikeästi <3 ihanaa!

Eilen mulla olis ollu periaatteessa salipäivä, mut olo oli jotenkin nuupahtanut jo heti aamusta ja punnitsin moneen kertaan et menenkö ja jos niin monelta. Päätin sit että en mene, kroppa oli sen verran järkyttynyt vielä keskiviikon ryhmätreenistä. Lähinnä kyljet ja ojentajat. Käytiin kuitenkin korkkaamassa pyöräilykausi koko perheen voimin <3

Pojat edellä ja tytöt perässä
Onneks mun pyörässä on iso ja leveä satula, on meinaan takalisto taas spinningpyörän pahinpitelemä.

Klo 19 meille haastelaisten naisväelle oli tiedossa Private Shopping-ilta Kotkan VILA:ssa.



Yks kattoo yhtäälle ja toinen Pyhtäälle..

Tässä vähän vinkkiä mun asusta :)

Asusteita, asusteita..


Me saatiin siis valita meille asut Huuma 4v. The Bileisiin, joka on samalla meidän Haasteen loppuhuipennus!
Kun kuulin että tällainen ilta oli meille varattu, kävin jo VILAn nettisivuilla vakoilemassa mahdollista tarjontaa. Siellä yks mekko vei jo mun huomion ja ilahduin suuresti kun se roikkui rekissä, johon meille oli jo katsottu asukokonaisuuksia valmiiksi. Vetäsin mekon päälleni (koko S!!) ja se oli siinä! :D Helppo valinta, enkä edes halunnut kokeilla muita vaihtoehtoja enää! Loppu ajan sitten vaan seurasin muiden asupähkäilyjä ja jeesasin tarvittaessa. Ihana ilta, en muista edes koska viimeksi olen käynyt shoppailemassa itselleni? Tulee jatkossa tarpeeseen, sillä ainakin kaikki mun housut on jääneet liian isoiksi..
Kiitos Huuma ja kiitos VILA ja ihana myyjä siellä, (jonka nimi ei jäänyt kuitenkaan mieleen). You know who you are :) Mahtavaa palvelua, voin suositella tällaista iltaa myös muillekin!

Tänään mulle oli luvassa lisää hemmottelua, kun saimme viime viikolla varata ajan Huuman Day Spa Freshiin kasvohoitoon. En ole koskaan vielä käynyt kasvohoidossa, joten odotin innolla tätä uutta kokemusta. Pyysin vielä aikaa varatessani että Nelli voisi värjätä ja siistiä kulmat ja ripset. Hyvin huomaa että kun 6 viikkoa on kulkenut tukka ponnarilla ja treenivaattet niskassa, on toi muun ulkonäön huolehtimen jäänyt vähemmälle. Tyvikasvu tukassakin aivan järkky...no, siihen tulossa myös muutos tän viikonlopun aikana :)
Ihan ensiksi sain mennä pötkölleen hoitopöydälle ja sain vielä peiton päälleni lämmittämään. Kasvoni puhdistettiin hellävaroen ja kuorittiin ja kosteutettiin. Mukavan rupattelun lomassa. Ei, en täälläkään osannut olla hiljaa ja vain nauttia ;)  






Kiitos ihana Nelli!!!
Ihanaa ja rentouttavaa. Paitsi se kulmakarvojen nyppiminen. Mut se on kestettävä jos ei halua muistuttaa albiino bresneviä!
Tadaa!!


Tällainen hemmottelu on ihana vastapaino kovalle treenaamiselle! Ihanaa, kiitos <3 Tuli tarpeeseen :)

Tänään mun oli sitten tarkoitus mennä tekemän salitreeni, mutta sitten aikataulut kosahti ja aikataulullisesti vaan oli mahdotonta enää mahduttaa sitä iltaan (Mies Tahkolla, lapsenvahdit rekrytoitu). Ja kuulkaas sehän on oikea katastrooffi!!!Koska miä oon noudattanu niiiiiin prikulleen tarkasti mun treeniohjelmaa (no okei, siinä sanotaan et 2-3krt/vko)ja haluan tehdä treenin 3 kertaa, nyt kun siihen on mahdollisuus aikataulullisestikin Hypoxin loputtua. Se harmitti niin hitoksee. Ärrrrsyttävää. Maailmaa kaatuu. Mie romahan. Aaaargh. Mutta. Ei sitä auta jäädä murehtimaan ja märehtimään. Vaikka ensiks tuntuu et nyt on koko 6 viikkoa PILALLA kun yks kerta jää väliin. :D Hämmentävää. En tunnista itseäni tällaisina hetkinä enää. Että MULLE on niin kova paikka et toi treeni jäi väliin!? (Ja joo äiti, tiedän et lepo on myös tärkeetä, olisin vaan halunnut vetää täysillä haasteen loppuun )

No. Sithän miä keksin ett miäpäs teenkii kotikutoisen olkkaritreenin! Kävin katsomassa mun ystäväni Kaisan blogista http://blogit.kaksplus.fi/mumontherun/ vähän liikevinkkejä. Suosittelen lukemaan Kaisankin blogia, siellä on hyviä 10-30min kotitreenejä joissa et tarvitse mitään erityisiä kuntoiluvälineitä!
Ja kyllähän siinä hiki tuli! Kuvaajana mun oma rakas 5vee:

Askelkyykkyjä..

En oo IKINÄ saanut vedettyä YHTÄÄN..

Ja TA-DAAA!!YKSI meni, kahteen kertaan!OMG!!
Ja siis ihan tosta vaan, MUN kädet NOSTI MINUT!WHAT!

Punnerruksiapunnerruksiapunnerruksia..
Jaksaajaksaajaksaa..
Pää ei jaksa...

Pää romahti! :D
Äiskän jumppakamu <3
Ja lankkua jalan nostoilla.

Lisäksi kyykkyjä ja vatsoja eli variaatioilla, vähän ojentajia ja ja ja..hyvä hiki tuli ja sykekin nousi. Näin kotiympyröissä jumpatessa tulee ihan uudella tavalla ilmi oman kropan kehitys. Esimerkiks just toi leuanveto, oon käyny siinä aina välillä roikkumassa ja ei puhettakaan et saisin yhtään vedettyä. Ainoastaan niin että oon ponnistanu maasta vauhtia. Mutta tänään, hitto soikoon, vedin kahteen otteeseen suorin käsin yhden leuan. Miten siistii!!! JEEEE! Samaten noi vatsat, niitä voi tehdä entiseen verrattuna ziljoonan ja punnerruksia biljardin ;)
Nyt ei enää harmita läheskään niin paljon väliin jäänyt salirimpuilu. Sunnuntaina sit :)
Huomenna vietetään naistenpäivää, taidan ostaa itselleni tulppaaneja ja tehdään lasten kanssa jotain hyvää ruokaa. Mukavaa viikonloppua kaikille, loppukevennyksenä kerrottakoon että olen kulkenut koko päivän kalsarit väärinpäin. Eisenniinväliäoo. Kel nuttu nurin, sil onni oikein. <3










1 kommentti:

  1. Ihania juttuja ootte saanu Huumalta haasteen lisäksi! Nostan kyllä hattua Huumalle ja tietty sulle, kun oot niin hyvin pärjänny! Jes!

    VastaaPoista