keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Work Bitch!

Kauhee otsikko. Sori. Mutta kun se toimii vähän niinkuin kiroilu. Saa puristamaan ne viimeisetkin voimanrippeet irti sinusta, just silloin kun ei jaksa enää sekuntiakaan! Meillä oli tänään taas ryhmätreenit haastelaisten kesken Mira Saarenmaan vetämänä. Jatkettiin viime viikon Kahvakuula-Bootcamp-teemalla.

Ei kannata antaa suloisen ulkokuoren hämätä, Mira piiskaa
 meistä irti kaiken ja vähän enemmänkin!Tällä tunnilla ei löysäillä! :)

Aivan mieletön fiilis tän treenin jälkeen. Meistä jokainen antaa varmasti kaikkensa ja ylittää itsensä joka kerta. Loppumetreillä kannustettiin vielä toinen toistamme jaksamaan viimeiset pitkät sekunnit. Jaksan yhä ihmetellä itsestäni löytyvää voimaa ja energiaa. Missä se kaikki on ollut piilossa? Tukahdutettuna laiskuuden ja saamattomuuden alle?

Tänään loppuvenytyksinä kokeilimme Fustra Foam roller- hierontarullaa:


Hillonuija rullaa..
Ja voin kertoa että tollanen rulla muuttaa myös meille! Löytyi "mukavia" kipupisteitä, että olisin voinut huutaa ja itkeä kivusta, mutta tuntui myös ihanalta, etenkin pakaroiden ja selän rullaus!Kipu hellittää kuulemma ajan myötä. Rullalla voi käydä läpi kaikki lihasryhmät -paitsi vatsalihakset, koska rullatessa käytetään oman kehon painoa ja vatsalihaksilla ei ole luita suojaamassa ja paine sisäelimiin olisi liian kova. Jotenkin näin se meni :)

Tänään poistui salilta 6 haastelaista hymyissäsuin, vaikuttaisi siltä että jokainen meistä on viimeistään nyt löytänyt liikunnan ilon! Ja tuloksia alkaa näkyä.. ;)


Tänään kävin myös päivittämässä urheiluvarusteitani Sportia Ri-Pe Sportissa http://pasaati.fi/FI/Liikkeet/Sportia%20Ri-Pe%20Sport. Olen käyttänyt juoksukenkiäni salilla tähän asti ja muutenkin varusteet juoksutrikoita lukuunottamatta ovat vuodelta...en edes muista. Haasteen alettua kuulin osan porukasta saaneen sponsorin urheiluliikkeistä joten otin itsekin yhteyttä Kotkan Pasaatissa sijaitsevaan liikkeeseen. Sain pian vastauksen että he mielellään sponsoroivat minua Sportia Ri-Pe Sport-Reebok yhteistyöllä, tarjoamalla kyseisen merkin tuotteita huokeampaan hintaan. Valitsin itselleni yllä olevassa kuvassa näkyvän topin sekä kengät, sekä vielä toisen urheilupaidan, jonka tulette näkemään tulevissa postauksissa :) Halusin muutakin kuin mustaa "joka häivyttää makkarat", KOSKA mulla ei kohta ole makkaroita joita piilotella!

 Iso kiitos: 
Ri-Pe Sport myös Facebookissa:
 https://www.facebook.com/pages/Sportia-Ri-Pe-Sport/552643974818885?fref=ts
Ja ISO kiitos myös mun omalle rakkaalle äidilleni joka mahdollisti myös osaltaan nämä hankinnat. <3

Kyllä nyt kelpaa kuntoilla :) Vaikka treenit sujuivat vanhoissakin rytkyissä, mutta kuka voi kieltää etteikö uusista vermeistä saisi vähän lisää iloa treenaamiseen? Huomenna aamulla ihana HYPOXI <3 Nyt nukkumaan, hyvää yötä!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti